torstai 29. lokakuuta 2015

Kerroskukka



Pitkästä aikaa mukana P*skiksessa . Teksti tässä on luonnoksen pystyraita ja kukka on ympyrä. Ensin laitoin vain tuon mustavalkoisen kukan mutta kuvassa se näytti niin orvolta, että lisäsin alle vielä vähän isomman kukan. Taustaa on suihkutettu ja päällä ohut kerros valkoista akryylimaalia.





tiistai 13. lokakuuta 2015

Iloinen sammakko

Hmm... En ole ollenkaan vakuuttunut valmiiksi painetun "kakkupaperin" ja gelli plate pohjan yhteen sopivuudesta. Pohja vaatii mielestäni jotain "taiteellisenpaa". Tyttären mielestä kortti on kuitenkin söpö, joten menköön nyt tällä kertaa.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Iloisen päivän toivotuksia

Normaalisti en tästä väriyhdistelmästä pidä mutta tässä kortissa se oikeastaan on ihan kiva! Pohja on tehty Gelli platella. Kokeilin siinä kuplamuovilla ja sapluunalla kuviointia. Huomaan, että olen todella varovainen kokeilija. Leimasimen painoin akryyliväriin ja siitä tulikin mukavan 'suttuinen'.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Daisy

Tämän kortin kuviointiin käytin valkoista ja mustaa gessoa. Musta gesso uusi hankinta. Kovasti vetelää se on, ei jää kunnolla koholle ja karkailee sapluunan alle. Tämäkin pohja on moneen kertaan tuunattu. The Card Conseptissa on haaste, johon värit ja aihe käy!

I attend to the Card Concept challenge with this card. To the background I used white and black gesso. Black gesso was very liquidy and it went under the stencil easily and made a mess. The stamp is Chocolate baroque's.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Keltaista

 Tänään on hempeän keltainen päivä. Tämä kortti sopisi vaikka omalle tyttärelleni tekstin puolesta.
Kuva on kuitenkin hieman nuoremmasta tyttösestä. Chocolate baroquen taustaleima on jäänyt vähälle käytölle ja siitä lähtikin tämän kortin tekeminen.


maanantai 31. elokuuta 2015

Punaiset omenat

P*skis haasteessa on aiheena värit, valkoinen, beige + joku muu.  Olen ostanut joskus näitä ruskeita kartonkeja, enkä ole niitä juurikaan käyttänyt, jotenkin vaikeita ovat. Tähän haasteeseen väri käy hyvin. Leima on Chocolate baroquen. Yksinkertainen ilme tällä kertaa!

perjantai 21. elokuuta 2015

Onnitteluja

Vaihteeksi kortti, joka ei osallistu haasteeseen. Turkoosit numerot leimasin akryylivärillä ja niillä saikin sopivan 'suttuisen' ilmeen. Nainen on embossattu. Kortti käy onnitteluksi nuorelle ja vanhalle, siitä vaan valitsee itselleen mieleisen numeron.