lauantai 29. marraskuuta 2014

Liitelevä enkeli


Tämäkin tagi lahjapakettiin syntyi valmiskuvasta mutta taustaa tuunasin sitten enemmän. Pohja värjätty Distress inkeillä ja kohopastalla päälle kuvioita. Mustaa roisketta vielä tehosteena. Täytynee vielä liimata toinen pahvi taakse kun meinaa vetää reunat vähän kippuraan.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Joulua kohti


Ensimmäinen joulukortti valmistui. Värit eivät ole niin perinteisen jouluiset. Pohja on tuputettu Distress Inkeillä ja lumikiteet vedetty gessolla päälle. Kuva on Reprintin arkista. Kauan kesti tämänkin tekemisessä, ennen kuin sain jokseenkin mieluisen lopputuloksen (vaikka on näin yksinkertainen). Tällä vauhdilla joulu ehtii tulla ennen kun viimeinen on saatu postiin...

torstai 6. marraskuuta 2014

Isälle

Luonnosta pitävälle isälle postitin  tänään isänpäiväksi lintukortin.Yksi värillinen pahvikin unohtui laittaa tuonne kuvan alle kun vauhdilla kasailin. Kuva on Graphic45 arkista, jossa on kauniita kuvia herkillä väreillä. Toivottavasti ruusuke on perille päästyään vielä kiinni kortissa. Onnea Iskä!

tiistai 28. lokakuuta 2014

Vauhdikkaat onnittelut


Vaikka onnittelut ovat vauhdikkaat, niin kuva on varsin ujo. Mietin, antaisinko tämän kaverille 50v kortiksi. Niin, tai sitten teen uuden, jossa tyttö ei pidättelee naurua...

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Japani tunnelmaa


Japanilainen sanomalehti päätyi kukkasen terälehdiksi ja leimakuvan pohjaksi. Teksti on varmuudeksi leikattu urheilijan vierestä, joten ei varmaankaan lue mitään kovin noloa... 
Suosikkiväri turkoosi näyttää aina hyvältä.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Iloa syksyyn

Kortit on nyt tässä blogissa ja käsityöt omassaan. Aikaisemmin tehdyt kortit ja ompelukset jatkossakin löytyvät täältä.



Tausta on maalattu akryyliväreillä. Leima Chocolate Baroguen setistä, jossa on useampia puumalleja.
Roiskeita oli tarkoitus laittaa jo pohjamaalauksen jälkeen mutta se unohtui. Siksipä niitä on varovaisesti, ettei olisi tullut sotkua valmiiseen korttiin. Pieni tauko korttien teossa on heti aiheuttanut käynnistysvaikeuksia mutta eiköhän se tästä lähde...